keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Mökkiläisen talvituskaa

Saimme mökillemme kauan odotetut sähköt juuri sinä viimeisenä päivänä, jonka Lappeenrannan Energia oli ilmoittanut meille eli 19.11.2010. Lumi oli jo maassa, kun eivät "ehtineet" kaivaa hommaa aikaisemmin.

Nautimme kuitenkin sähkön tuomasta lämmöstä ja valoista ensimmäisenä adventtina viettämällä Merjan ja Harrin, isäni ja Niklaksen kanssa mökillä runsasruokaista pikkujoulua.

Pojat, Julius ja Niklas hakivat metsästä kauniin kuusen, jonka koristelivat riemunkirjavaksi. Kuusen alla olivat myös pikkujoululahjat. Ruoka ja seura olivat hyvää ja juhlat kestivät myöhään.

Mökki lämpeni hyvin. Huutonetin kautta ostamani edulliset patterit toimivat moitteettomasti. Vettä saatiin, kun pojat tekivät järveen avannon. He saunoivat pitkään ja nauttivat lumikylvyistä. Avantoon eivät uskaltautuneet, kun eivät tienneet, pääsevätkö sieltä ylös ilman tikkaita.

Seuraavana päivänä riisuttiin kuusi, vietiin se pihan perälle ja valmisteltiin mökki talvikuntoon.

Shoppailu lievittää tuskaa
Yli kahden kuukauden mökkitauon aikana olemme jo kotitakan ääressä ehtineet haikailla mökille. Kellari on niin täynnä mökkitavaraa, etteivät ne kaikki mahdu autoomme ensimmäisellä keikalla. Lisäksi olen tehnyt erinomaisia ja edullisia huonekaluhankintoja, jotka odottavat keväisiä kelejä. Sohva ja astiakaapisto ovat onneksi huonekaluliikkeissä, muuten meillä ei mahtuisi enää oma auto talliin.

Nyt ovat kiikarissa keittiöön uudet kaapistot sekä induktioliesi ja kunnon jääkaappipakastin.

Remonttihinku mökille on niin tavaton, että sen hillitsemiseksi olemme sutineet olohuoneemme ikkunanpokia valkoisiksi. Ompelutuskassani olen päällystänyt Juliuksen huoneen sohvan ja uudet verhokankaat odottavat, että ikkunoiden maalaus saadaan päätökseen.

Järjetön kaipuu
Kyllä olemme monena lauantai-iltana ihmetelleet, miten ihminen voi niin valtavasti ikävöidä paikkaan, johon juomavesi pitää viedä kanistereissa, muu vesi kantaa ämpäreillä järvestä, astiat tiskata käsin ja lämmittää tiskaukseen vesi erikseen.

Saunassa pitää läträtä pesuvesien kanssa ja vessassa saa kylmällä säällä hytistä. Kesällä ulkona vaivaavat hyttyset, paarmat ja punkit ja metsään mennessä ällöttävät hirvikärpäset. Vaatteet pitää kuljettaa kotiin pestäväksi ja mökki on siivottava ihan itse.

Mökin omistaminen ja kunnostaminen vie kaiken ylimääräisen rahan, jolla muuten voisi viettää löysää elämää ja matkustella ympäriinsä.

Mikä meissä on oikein vinksahtanut?

Ei kommentteja: