Viisi vuotta sitten olin vielä varma, etten koskaan sorru sitomaan itseäni mökkikiinteistöön. Meidän perhe haluaa vaihtaa maisemaa joka kesä eikä rämettyä saman mökin rannassa muiden keski-ikäisten tavalla.
Julius-poikamme kuitenkin käänsi ajatusmaailmamme ympäri. Hän on aina rakastanut mökkeilyä, kun taas me nautimme hyttysettömästä kaupunkielämästä. Vaan olihan se hieman noloa, kun poika luuhaili kesäisin viikkoja kavereiden mökeillä, kun omaa ei ollut.
Kolme vuotta sitten kokeilimme vuokramökkiä Auttoisissa Padasjoen kunnassa. Mökki oli vuokralla puolitoista vuotta. Se oli kaikilla varusteilla - ja hyvä niin, koska molemmat kesät olivat kovin runsassateisia.
Emme luopuneet mökistä huonojen säiden vuoksi, vaan lähinnä vuokrasta johtuvaan joka viikonloppuiseen "pakkomökkeilyyn". Vuokramökillä ei valitettavasti voi puuhastella ja remontoida haluamallaan tavalla. Meitä vaivasi viikonloppuisin myös toimettomuus, jota paikkasimme runsaalla kokkaamisella ja alituisella leipomisella.
2008 lopussa purimme vuokrasopimuksen ja rahtasimme kotiimme ja varastoon valtavan määrän mökille siunaantunutta tilpehööriä ja vaatetta. Sen jälkeen on puolitoista vuotta taas reissailtu ahkerasti, mutta mökkikuume alkoi iskeä jo viime kesänä.
Olemme useina kesinä kutsusta vierailleet tätini ja hänen miehensä mökillä Ylämaalla. Heidän mökkinsä ja maisema järvelle on täydellinen. Salaisena toiveenani on ollut, että jos siitä vierestä tulisi mökki myyntiin, niin siihen täytyisi tarttua.
Homma nakitti viikkoa ennen juhannusta, kun tätini ilmoitti isäni 79-vuotispäivillä, että naapurustossa on juuri tullut mökki myyntiin. Minä marssin maanantaina pankkiin ja juhannuksen jälkeen teimme mökistä kiinteistövälittäjälle tarjouksen. Tietenkin kävimme myös katsastamassa sen.
Tontti on rämettynyt, mökki kaipaa ulkomaalia ja sauna on mustunut noesta, kun nykyiset omistajat eivät ole huolehtineet omaisuutensa kunnosta. Sisältä mökki oli kuitenkin erittäin siisti ja juuri meidän tarpeisiimme sopiva. Me näimme mökin ja tontin potentiaalin, kun sen eteen tekee töitä ja käyttää hyvää silmää remontoinnissa.
Mökillä kävi jonkin verran muitakin kiinnostuneita, mutta muut eivät tehneet edes tarjousta. Meidän tarjouksemme oli ainoa, mutta omistajat eivät olleet siihen tyytyväisiä. Heillä oli kovasti suuremmat odotukset sähköttömän, vedettömän ja rämettyneen mökkinsä arvosta.
Puolentoista kuukauden vetkuttelun jälkeen myyjä suostui neuvottelemaan vielä hinnasta ja pääsimme ainakin meitä tyydyttävään ratkaisuun. Kiinteistövälittäjän mukaan myyjäpariskunta suostui esittämäämme kauppahintaan pitkin hampain.
Kaupat tehdään ylihuomenna ja me odotamme malttamattomina pääsyä mökille. Se vie kuitenkin aikaa, kun myyjät haluavat vielä kaupan jälkeen kymmenen päivää mökin tyhjentämiseen. Ja heillä on ollut siihen aikaa koko kesä, kun eivät ole mökkiä edes käyttäneet.
Viimeisen viikon aikana on nurkkiin ja autoon kertynyt kohtuullisesti mökille vietävää uutta tavaraa. Tärkeintä on kuitenkin mökin, saunan ja aitan sähköistäminen. Siitä olen jo saanut Lappeenrannan Energialta tarjouksen, jonka vahvistan heti kaupanteon jälkeen. Meillä on huimana haaveena saada mökille sähköt vielä tähän syksyn aikana. Sitä silmällä pitäen olen etsinyt lämpöpattereita ja Huutonetissä taitaa olla meille sopiva setti, jota eilen kävimme myyjällä katsastamassa. Jenkkijääkaappi meni sivu suun, kun en älynnyt ylittää myyjän asettamaa hintarajoitusta. Harmi, se oli varsin edullinen.
Olen päättänyt, että mökillä kaiken ei tarvitse olla uutta, vaan yritän iltaisin etsiskellä hyvää ja käytettyä netistä. Sillä tavalla voimme tehdä kohtuullisia säästöjä. Muutamat asiat eivät kuitenkaan kelpaa meille käytettynä: sängyt patjoineen ja peitot sekä tyynyt. Uudet peitot ja tyynyt ovat jo auton paksissa, mutta sängyt ovat vasta vertailuvaiheessa. Jape nappasi tänään mukaansa Tarjoustalosta vesikanistereita, koska juomavesi pitää viedä mukanaan tai laskea kaupalta. Viinilasitkin on ostettu Salosta jo heinäkuussa, niin kova oli hinku mökin ostossa.
Se on meidän unelmamökki ja kuvia alkaa ilmestyä näihin juttuihin, kun saamme avaimet ja vihdoinkin pääsemme "korkkaamaan" mökin. Sitä ennen seuraava blogi taitaa tulla kaupanteosta. Siinä voi olla omia kiemuroita ja monenlaisia tunnelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti